Herbert: Bodily Functions

Tuottaja Matthew Herbert on tässä tehnyt levyn, jonka samplet ovat ilmeisesti peräisin ruumiin äänistä - hampaiden kalisuttelusta, hiusten harjaamisesta jne. Miehellä on myös ollut jonkinlainen oma dogmasäännöstä kontrolloimassa tekemisen teknistä puolta. Kuulostaa hirveältä runkkailulta, mutta annamme hänellekin mahdollisuuden.

No, levyn avaava pariminuuttinen You're Unknown To Me on kuitenkin vain Herbertin tuolloisen tyttöystävän Dani Sicilianon laulama herkkä, hieman klassiselta balladiviihteeltä kuulostava vinjetti. Sama naisihminen on äänessä myös pitkällä It's Onlylla, jolla melankolisen lauluosuuden taustalle isketäänkin suhteellisen kiivas housebiitti. Tämähän on varsin tunnelmallista ja tunteellistakin musiikkia.

Foreign Bodiesissa levyn taustatarina alkaa tunkea esiin. Taustalla oleva klipattava rytmi on helppo mieltää juuri joksikin hampaiden kalisuttamiseksi. Sicilianon hokemat monotoniset sanat tuntuvat kertovan kesken seksin heräävästä vieraantuneisuuden ja inhonkin tunteesta: kuka tuo on, ja miksi sen alaston vartalo on tuossa? Tämä on konseptuaalisesti mielenkiintoista, mutta itse biisi on kuitenkin aika tylsä.

Suddenly on taas melankolista housea, ihan kivaa sellaista. I Know taas vetää instrumentaaliseksi jazziksi - ymmärtääkseni tämä on lähinnä bebop-tyyppistä kamaa. Minun korviini tämä on aina kuulostanut akateemisen kalsealta musiikilta. Leave Me Now tarjoilee lisää housea ja melankoliaa. Taustamusiikkina tämä menee ihan hyvin, mutta mitään sen syvempää en menossa kuule. Periaatteessa tämä on äänitapettia, sohvapöytäkamaa.

The Last Beat on laulettua jazzia, pianoryöppyjä, kontrabasson kuminaa. Raukea, aluksi vaikuttava biisi, merenrantatunnelma, aallot hyökkäävät kallioita vasten. Lopulta kevyesti unettava tämäkin. Suurin osa levystä tuntuu kertovan ruumiin toimintojen sijaan parisuhde-nimisestä sosiaalisesta konstruktiosta ja varsinkin sen päättymisestä.

You Saw It All on jokseenkin liian pitkä, hermostuneesti nykivä biisi, jossa lauluosuudet hoituvat vuoropuheluna aneemisen kuuloisen miehen (hra taiteilija itse?) ja Sicilianon välillä. Sitä ei jaksa kuunnella, kun ei melodiaakaan oikein ole. On Reflectionissa nättiä jazzia vähän hiekoitetaan taas hermostuneella klipatuksella.

About This Time Each Day pitää jazzin instrumentaalisena ja uneliaana ja on kiva välipala. Suggestiivisen nimen takana olevat tunnelmat eivät tosin tästä selkiydy. Pitkä Addiction onkin sitten levyn parhaita, hauraasta alusta kasvava hieman kaoottinen ja taas varsin surumielinen sävelteos. Ihmissuhderiippuvuus tuntuisi olevan aihe. Alan miettiä levyn konseptia tarkemmin, perusajatuksen voimakas fyysisyys on ehkä vertauskuva sille hämmentävälle symbioosille, jonka tiivis parisuhde muodostaa? Tosin tällaiset sinänsä nokkelat ideat eivät vielä tee musiikista hyvää.

I Miss Youssa Siciliano onnistuu kuulostamaan hieman robottimaiselta, mutta tämänkin biisin hypnoottista leikkivä tunnelma tuppaa lähinnä unettamaan. Lyhyt, hauras ja abstrakti It's Only a Reprise ei kyllä muistuta lainkaan alkuperäistä It's Onlya. Ja sitten levy jo päättyykin The Audienceen, joka reilun kuuden minuutin mittaan kasvaa aiemmin kuultuja jazz- ja housesävyjä varsin toimivasti yhdisteleväksi eepokseksi. Biisi on myös huomattavan positiivinen, levy loppuu siis yllättäen kohottaviin tunnelmiin.

Hyvistä hetkistä ja ovelasta tausta-ajatuksesta huolimatta tämä on sittenkin vain sisäsiistiä, tyyppihyväksyttyä 2000-luvun alun konemusaa. Se ei ole niin poikkeuksellinen, että genreen epäluuloisesti suhtautuvan tekisi mieli kuunnella sitä toistamiseen. Ei varsinaista vikaa, ei nerouden säkenöivää kosketustakaan.